Tämä on jo vanha tarina, joka sai alkunsa jo 7.1. vuonna 1970.

Jos avaatte jonkin suuressa maailmassa toimitetun ufokirjan, saattaa silmiinne osua kuva, jossa kaksi muhkeisiin turkiksiin sulloutunutta raavasta miestä polkee lumikengät jalassaan metrin korkuista nietosta jylhässä vuoristomaisemassa. Hieraisette hämmästyksestä silmiänne, kun luette kuvatekstistä, että nuo vaikuttavat hahmot ovat nimeltään Aarno Heinonen ja Esko Viljo. Olette törmännyt kansainvälisesti kuuluisimpaan suomalaiseen ufotapaukseen, joka on alkanut elää "maassa maan tavalla". Mutta mitä todella tapahtui?

Tammikuun 7. päivänä vuonna 1970 Heinolan maalaiskunnan Imjärvellä asuvat Heinonen ja Viljo olivat laittautuneet tavanomaiselle hiihtolenkilleen suunnilleen neljän maissa iltapäivällä. Sää oli kirkas, pakkasta oli noin 17 astetta. Puolisen tuntia hiihdettyään miehet päättivät suoda itselleen pienen levähdystauon. Silloin alkoi odottamaton ja pitkäaikaisia seurauksia aiheuttanut tapahtumasarja.

Ensimmäiseksi havahtui Esko Viljo. Etelästä päin lähestyi pitkänomainen, tulen värinen esine, jolla näytti olevan aivan kuin jonkinlainen soihtu perässään. Mitään ääntä ei kuulunut. Sen jälkeen esine katosi hetkeksi, mutta äkkiä hiihtäjien yläpuolelle ilmestyi vaalealta pilveltä vaikuttava outo valopurkaus. Nyt kuului mehiläisparven ääntä muistuttava surina ja seuraavassa hetkessä heidän yläpuolellaan, kolmen neljän metrin korkeudella, näkyi vaaleanharmaa lautasmainen esine. Aarno Heinonen yritti lähteä pakoon, mutta ei pystynyt liikkumaan. Kummajainen oli halkaisijaltaan pari metriä ja sen pohjasta erottui kolme vaaleaa puolipalloa. Niiden keskeltä kohosi esineen sisään torvimainen osa, jonka molemmin puolin kajasti valoa. Esineen vakautettua asemansa sen suunnalla purkautui harmaanpunertavaa sumua. Ilmassa tuntui rikkiä muistuttava haju, joka pisteli hieman nenässä ja kurkussa. Sumun käydessä jatkuvasti sakeammaksi sen keskeltä ilmestyi näkyviin 15 -senttinen valopallo, joka laskeutui noin metrin korkeudelle lumen yläpuolelle. Seuraavassa hetkessä valopallo "levisi" lumelle ja siitä kehkeytyi kirkas metrin läpimittainen kiekko, jonka väri vähä vähältä tummeni vaaleasta tulenpunaiseen päin. Kiekon ympärillä kiersi sentin paksuinen tumma rengas.

Seuraavaksi pikkukiekko ryhtyi merkillisiin puuhiin. Parin kolmen sekunnin ajan siitä sinkoili kaaressa kaikkiin suuntiin kymmenisen senttiä pitkiä tulenpunaisia, vihreitä ja violetteja säteitä, jotka lennähtivät noin kolmen metrin päähän. Samaan aikaan Aarno Heinonen tunsi, kuinka häntä aivan kuin vedettiin lujasti lantion kohdalta taaksepäin. Sitten kiekon tumma rengas alkoi supistua reunalta nousten samalla ylöspäin ja pian se näytti pyörähtävän eräänlaiseen soikeahahmoiseen palloon, joka sitten vilahti ylös.

Heinonen vilkaisi Viljon suuntaan ja havaitsi hämmästyen sivummalla pienen vaaleanvihreään suojapukuun pukeutuneen olennon, joka piteli käsissään jotain mustaa laitetta. Myös suoraan valoilmiötä kohti seisova Viljo näki olennon. Olento näkyi parin sekunnin ajan ja hävisi sitten äkkiä selittämättömällä tavalla. Sumu levittäytyi edelleen miesten ympärillä, mutta sitten Heinonen näki että se aivan kuin repesi Viljon kohdalla kahtia ja haihtui pois. Kymmenisen sekuntia kestänyt mysteerionäytelmä päättyi siihen. Mitään jälkiä ei ollut havaittavissa siinä kohdassa, missä ilmiö oli majaillut.

Kaverukset seisoivat pitkän aikaa sanattomina. Sitten ehkä kolmen tai neljän minuutin kuluttua alkoi kehossa tuntua erilaisia oireita. Heinonen oli ollut tapahtuman aikana oikea kylki ilmiötä kohti kääntyneenä, ja nyt koko oikea puoli alkoi tuntua kylmältä. Hetken päästä tuli vuorostaan lämmin, joka yltyi kuumaksi. Sitten jalkaan ja käteen hiipi tunnottomuuden tunne ja niveliä alkoi aristaa. Selässä tuntui kipua, niin että se veti kumaraan. Lopuksi alkoi pahoinvointi.

Miehet kävivät raahautumaan kotiin päin. Vaikka matkaa oli vain puolisen kilometriä, sen taittaminen kesti runsaat kaksikymmentä minuuttia. Heinonen siunaili hetken kotiväelleen oloaan ja poikkesi sitten Viljoille. Viljo ei ollut aluksi huomannut itsessään mitään erikoista, mutta parin tunnin kuluttua tapauksesta hänen kasvonsa olivat jo turvoksissa ja iho niin kasvoissa kuin käsissä ja käsivarsissakin oli alkanut punoittaa. Silmiä häikäisi ja niissä tuntui painetta. Myös nivelet kipeytyivät ja päätä alkoi särkeä.

Koska miesten olo oli nyt todella surkea, he ajoivat taksilla Heinolan poliklinikalle. Lääkäri ei osannut määritellä heidän vaivaansa, vaan antoi heille lääkitykseksi unitabletteja. Miehet palasivat kotiinsa ja kävivät nukkumaan.

Seuraavana päivänä miesten kunto ei ollut lainkaan kohentunut. Heinosella oli aamulla suuria vaikeuksia päästä ylös sängystä ja kun se lopulta onnistui, jalat tuntuivat hervottomilta ja selkä oli jäykistynyt kumaraksi. Päänsärky ja oksentelu alkoivat uudelleen. Hän hakeutui taas lääkäriin, joka tällä kertaa määräsi hänelle rauhoittavia lääkkeitä. Niistä ei kuitenkaan tuntunut olevan muuta kuin haittaa, sillä seuraavina päivinä ja viikkoina Heinosen tasapainoaisti alkoi horjua, muisti meni huonoksi ja hän alkoi kärsiä painajaisunista. Vasta neljän kuukauden kuluttua olo alkoi sen verran parantua, että hän kykeni yrittämään työntekoa.

Myös Viljo kärsi aina kevään korville asti erilaisista jälkivaikutuksista, mutta hänen kuntonsa oli sen verran parempi, että hän ei menettänyt kokonaan työkykyään.

Aarno Heinosen elämässä talvisella kohtaamisella oli käänteentekevä merkitys. Hänellä alkoi ilmetä kykyjä eivätkä ufokontaktitkaan jääneet tuohon tammikuiseen tapaukseen, sillä seuraavien vuosien aikana hänellä oli kymmeniä ufohavaintoja. Niiden aikana hän kertoi tutustuneensa moniin avaruusolentoihin, joista ns. humanoidityttö on jäänyt kuuluisimmaksi.

LÄHDE : Tapani Kuningas: UFOja Suomen taivaalla

-----

Olen pohtinut aihetta jo pitkään ja tullut siihen tulokseen että on se vaan ihmeellistä jos Tellus on muka ainoa planeetta jossa on elämän edellytykset  koko avaruuden alueella. Niin sanottujen "humanoidien" älykkyydestä en osaa sanoa mitään muuta kuin sen että rakkaan maapallomme asukkaat ovat kehittyneet älyllisesti kovaa vauhtia, miksi ei ulkoavaruuden asukit voisi tehdä samoin. Ufoista voin sanoa sen verran että meillä ihmisilläkin on UFO (Undentified Flying Object), jos ajattelee ulkopuolisen silmin. Saattaa hyvinkin olla, että noilla "Super-Älyn" omaavilla vihreillä munapäillä on jokin käyttöarvoltaan huomattavasti parempi polttoaine kuin meillä, jolla voi lennellä esim. valovuoden / 0.5 litraa.. Ehkä me ihmisetkin joskus löydämme sellaisen aineen, että avaruusaluksemme (mm. NASA:n käyttämät Voyager- sarjan lentovehkeet) voivat lennellä vaikka hevon vittuun...

Jos näet ensi kertaa elämässäsi lentokoneen, se ei ole sinulle automaattisesti "Boeing 707", vaan kysyt "Mitä Vittua?!", ja toteat sen jälkeen että olet nähnyt UFOn, tuntemattoman lentävän esineen. Ainakin omasta mielestäsi, kunnes joku kertoo sen olevan lentokone... Tai avaruusalus... Tai..

Paikallislehti UusiRauma 18.07.2007

Plutoniumia Suomen teille

Kuulin taas jonkin verran uutta ja merkittävää tietoa tarkoin piilotetuista ydinalamme hankkeista. Tässä on kyseessä kaksi erillistä tiehanketta. Loviisasta aletaan kuskaamaan 2020 mennessä Olkiluotoon massoittain plutoniumia! Maamme tapaan sitä toki voitaisiin kuljettaa selvästi halvemmalla ja myös miljoonille turvallisemmin meriteitä pitkin. Eli tie Loviisasta kulkee plutoniumtonnistoineen Forssaan. Sieltä parhaillaan sisäministeriön salaustoimilla ryyditettynä pian kuntaliitoksin Raumalle tätä varten ryövätyn Lapin kirkonkylän pohjoispuolelta olevan sikäläisen "Pätäkkävuoren" pohjoispuolelta. Alueelle on annettu jo aikoja sitten rakennuskiellot ja vastaavat karenssit. Sieltä linjaus kiertää muinaismuistokivihaudanalueet hiuksen hienosti Eurajoen kirkonkylään lähelle jokilinjaa. Sieltä tie sitten Olkiluotoon. Hanketta on salausverhoillusti tehty jo vuosien aikaa. Mikä kertoo homman enemmän kuin arkaluonteisuuden. Aika harva instanssi tosiaan saa melko itsenäiset kunnanjohtajatasoiset vaikenemaan pelon vallassa näin. Kansaa halutaan pitää siis pimennossa, vaikka plutoniumrekkoja alkaa jyräämään jo 2020 mennessä. Eli jatkossa saamme jännätä kuoleeko lapsemme näiden rekkojen alle, niiden päästönä levittämiin plutoniumpilviin vai onnistummeko säästämään lapsemme siihen asti kun ensimmäisiä hirvikolariplutoniumautoja alkaa fissioimaan reitin varsilla oleviin mm. seutukunnille elintärkeitä juomavesiä sisältäviin paikallisjokiin. Jos joku suomalainen yhä luuli olevansa turvassa ydintuholta, niin kuulin myös, että jo pitkään suunnitellut jos mahdollista vielä hirveämmät ydinsaastakuljetustiet on niinikään Venäjältä vedetty menetetyn käsivartemme juureen Inariin johtavana komein asfaltoinnein jo! Tämän tien tarkoituksena on saada niinikään plutoniummassojen kuljetusreitit maamme läpi tutusti Olkiluotoon suoraan. Sitä pitkin aletaan kuljettaa, jälleen kerran vastoin kaikkia maamme ydinturvalakeja ja lähinnä pilkkana pitäen, venäläisiä Kuolan vuosikymmeniä raunioituneita ydinsukellusvenereaktoreita ja vastaavia käsiin fissioituvia ydinjätteitä TVO:lle! Tämmöistä ne ydinherramme tosiaan ihan kansansa selkien takana vaan leipoo ns. "puhtaalla energiallaan". Ja kuten aina lehdistö vaikenee ja asian oikean taustan uskaltaa esittää vain ja ainoastaan nimimerkki. "Luminenssia" lapsillemme

------------------ Mitä Vittua?!

Toisaalta kun miettii, tuo ei olekkaan "Mitä Vittua?!"- arvon täyttävä teksti, vaan kuulostaa ihan järkevältä!! Supo:n ja valtionhan tiedetään ennenkin harrastaneen salaliittoja!! (Sonera, UMTS, Stasi ym.)

Reilut sata vuotta sitten Amerikan tieteellisen ja taiteellisen eliitin puuhastelu oli kirjaimellisesti yhtä käsitteellistä sekasotkua. Sormenjälkien käyttö ihmisten tunnistamiseksi oli uusinta uutta, ja henkilöllisyyden lisäksi sormenjälkien uskottiin paljastavan myös ihmisen sukupuolen, rodun ja jopa luonteenpiirteet. Samaan aikaan antropologit, ensi kädessä Frank Hamilton Cushing, korostivat käsien ja erityisesti käsimerkkien merkitystä länsimaisen kulttuurin kehityksessä.

– 1800- ja 1900-luvun vaihteen Amerikassa oli käynnissä selvä identiteettikriisi: sosiaalinen liikkuvuus lisääntyi, teollistuminen kiihtyi ja taloudelliset suhdanteet vaihtelivat nopeasti. Niinpä yksilön identiteetti yritettiin palauttaa takaisin johonkin pysyvään eli ihmisen omaan ruumiiseen – erityisesti käsiin, Renvall -instituutissa 22.11. puhunut Mississipin yliopiston professori Jay Watson pohdiskeli.

Watsonin mukaan Mark Twainin vuonna 1894 julkaisema romaani Puddin’head Wilson (suomennettuna Veren siteet) on yksi amerikkalaisen fin de siècle -identiteettikriisin ja siitä juontaneen käsifetisismin nerokkaimmista käsitteellisistä analyyseista.

Twainin satiirisessa, pääosin 1850-luvulle sijoittuvassa tarinassa nuori asianajaja, David "vanukaspää" Wilson, ratkaisee Mississippi-joen varrella uinuvassa pikkukaupungissa sattuneen merkkimiehen murhan sormenjälkitekniikkaa käyttämällä. Wilsonin "tieteelliset" sormenjälkitutkimukset paljastavat, että murhaaja on musta – vitivalkoisesta ihostaan huolimatta. Niinpä tämä paradoksaalisesti säästetään kuolemantuomiolta ja myydään orjaksi; olisihan järjetöntä tuhota arvokasta työkonetta.

– Twain osoittaa, kuinka identiteetin ankkuroiminen ruumiillisiin piirteisiin, kuten vaikkapa käsiin, on lopulta yhtä sattumanvaraista kuin mikä tahansa muukin yritys määrittää ihmisen olemus, Watson summasi.

Oman ironisen lisänsä Twainin käsitteelliseen ironisointiin tuo se, että kirjailijan tiedetään tämän tästä käyttäneen – ja kovasti kehuneen – kädestäennustajien palveluita.

Että sellaista tällä kertaa.. Lisää turhaa asiaa huomenna..

Taas on yhtä turhaa asiaa alettu pähkäillä.

Lääketieteen lisensiaatti Jenni Jalkanen etsi väitöskirjassaan vastausta siihen, miten lisäkivekset toimivat ja miten siittiöt kypsyvät niissä. Jalkanen halusi selvittää, löytyisikö lisäkiveksistä kohdegeenejä uuden ehkäisymenetelmän löytämiseksi. Tutkimuksessa selvisi, että vaikuttamalla lisäkiveksissä tapahtuvaan siittiöiden kypsymiseen voitaisiin kehittää uusi ehkäisykeino miehille. Siinä siittiöiden tuotanto ja hormonitoiminta säilyisivät normaaleina. Uusi lääke vaikuttaisi nopeasti ja veisi siittiöiltä hetkeksi hedelmöittämiskyvyn. Jo tunnettujen, keltarauhas- ja testosteronihormoneihin pohjautuvien valmisteiden ehkäisyteho alkaa 2-3 kuukaudessa ja hedelmällisyys palaa vasta 3-6 kuukautta hormonien lopettamisen jälkeen. Jalkasen arvion mukaan lisäkiveksiin vaikuttavan lääkkeen teho alkaisi ja päättyisi viiden päivän aikana. Uuden ehkäisyvalmisteen kehittäminen vie aikaa. Tämän päivän kapalovauva ehtii kasvaa parikymppiseksi mieheksi, ennen kuin ehkäisyvalmiste ehtii apteekkeihin asti.

Kirjoittajan kommentti:
On se vaan kumma kuinka perinteinen "kumi" ei riitä, vaan täytyy kehittää kaikenmaailman lääkkeitä miestä varten, naisillahan on ehkäisy-tabletti ollut käytössä jo pitkän aikaa ja omasta mielestäni se on aivan sama kumpi sen pilsun syö... Eikun rottia rääkkäämään!!

Lupasin lukijoille että ylläpidän blogiani päivittäin ja jouduin melkein heti syömään sanani, koska netti yhteyteni oli poikki 27.7.2007. Korvaan menetyksenne julkaisemalla tänään kaksi tutkimusta.